keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Welcome to my little world!

Täällä ruudun toisella puolella näpyttelee 16-vuotias tyttönen pienestä Hämeenlinnan syrjäkylästä. Lukiossa yritän itseäni sivistää, viulua vinguttelen ja matkustamisesta unelmoin. Perheeseen kuuluu isosisko, pikkuveli, äiti, isä ja kaksi pulleaa kissaa. Myönnettäköön että keskellä metsää asumme, en ymmärrä tekniikasta paljon paskaakaan ja olen melkoisessa umpikujassa opiskelujeni kanssa. Kavereita löytyy, ihania sellaisia, eri ikäisiä ja erilaisia mutta joiden kanssa on aina hauskaa. Bileet on aina jees ja seura muutenkin!

Kuvia on tosiaan turha kamalasti odotella, sillä kuvissa paljastuu se karu totuus omasta ulkonäöstä enkä muutenkaan ole kuvauksellinen. Valokuvaaja ainestakaan en ole (ainakaan meidän pikkusen osumaa saaneella canonin pokkarilla). Toki kuvia tulee jos niitä löytyy :D!

Blogin perustamista olen miettinyt jo jonkin aikaa mutta ajatus on ollut vaakalaudala sillä tämä on toinen blogini. Pidimme siskoni kanssa siskot-nimistä blogia reippaan vuoden, mutta se postailu kaatui silkkaan laiskuuteen, siskoni kirjoittamattomuuteen ja liian suureen kriittisyyteen tekstien julkaisukelpoisuudesta.Siispä tää blogi on ns. last chance mun postailuille. Kokeillaan onnistuuko tää vai tuleeko sutta ja sapiskaa ;P?!

-Ida-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti