Heissuliveissuli! Palasin hetki sitten purjehtimasta ja voin vain todeta että oli aivan mahtavaa!
Astuessani sisälle kotiini mieleni valtasi outo tunne! Jopa oman kodin tuoksun oli unohtanut niin täysin että kotiin palaaminen tuntui oudolta. Jopa se että sielä oli likaista alkoi melkeinpä ällöttämään. Oli kuulkaas todella pienestä kiinni etten tarttunut imurin varteen ja alkanu imuroimaan. Sain kuitenkin itseni kuriin ja totesin että syöminen on tärkeempää kuin imurointi. Poskiakin kuumotti koska olin viettänyt viimeiset viisi päivää tuulen ja auringon armoilla. After sunii naamariin ja syömään. Nyt olen jo kotiutunu vaikka keikuttaakin aikalailla paikoillaan ollessani. Mutta niin palataanpas siihen miten jouduin purjehtimaan, missä olin ja mitä tapahtui..
Elikäs kaikkihan lähti siitä kun rakas viulun opettajani soitti minulle ja kysyi haluisinko lähteä purjehdusleirille? Leiri ei tule liittymään mitenkään musiikkiin, mutta koska leiriläisistä oli huutava pula hän ajatteli kysäistä mua ja Sofia mukaan. Ei tarvinnu kyllä moneen kertaan miettiä lähdenkö kun Sofikin oli messissä. Päivä jolloin soitto tuli oli torstai ja sunnuntaina oli jo lähtö..
Sunnuntaina herätys oli puoli seitsemältä, nukumaan olin mennyt edellisenä iltana kahdelta koska olin kattomassa apulantaa ja semi heviä kapikselta. Pienestä väsymyksestä huolimatta pääsin ylös ja suunnattiin kohti nurmejärveä mistä oli yhteislähtö. Sieltä suuntasimme Kirkkonummelle Porkkalan satamaan ja siellä meitä odotti perinnepurjevene Lotta.
Jos nyt rehellisiä ollaan niin olin odottanut jotain hienoa, suurta, valkoista purjevenettä, mutta lotta olikin tervattu ruskea purjevene ilman mitään luksusta. Laivan henkilökunta oli kuitenkin tosi rentoa ja mukavaa ja ne otti meitit tosi hyvin vastaan. Pienestä ensi hämmennyksestä huolimatta huomasin että aluksemme lotta oli juuri hyvä, maisemat oli aivan mahtavat ja merellä olo oli ihan huippua.
Ehkä tässä jopa purjehdus into pääsi tarttumaan ja ensi kesänä on varmaankin pakko päästä purjehtimaan johonkinpäin merta.. Kuvia tulen laittamaan reissustamme kunhan vaan saan ne sofilta.
Taas kerran postaukseni julkaiseminen jäi ja olen jo seuraavassa reissussa menossa kohti tuuria. äippä heitti tänään.. ei kun eilen illalla mut tänne mun serkuille hämptoniin ja huomenna olis lähtö kohti Tuuria sukureisuun aamulla klo 9.00.. Joten adioos! Minä kuittaan ja menen nukkumaan :)
-Ida-
-Ida-
Päivän ohjelmaa ei oikeastaan ollut valmiiksi suunniteltru ollenkaan. Kaikki tehtiin fiiliksen, sään ja tuulien perusteella. Välillä käytiin jossain saaressa pälyilemässä, välillä ihan kunnon satamassa tai sitten ei käyty missään koko päivän ennen iltaa kun rantauduttiin johonkin saareen, leiriydyttiin ja syötiin jotain aivan mahtavaa ruokaa mitä kokkimme Laura oli valmistanut. Lounas olikin aina jotain aivan muuta kun päivällinen. Silloin syötiin lämmin kuppia. (Jos joku ei tied